Kielisukulaisten kanssa yhteistä ja toisaalta yleistä pohjoista uskomusainesta on vaikeata erottaa toisistaan, eikä nyt välttämättä edes oleellista. Eihän se tee uskomuksista vähemmän omia, jos niitä puhutaan paitsi Ruijasta Obin latvaan, myös Stavangerista Kamtšatkaan. Koko pohjolalle yhteisiä elementtejä ovat monet perustavanlaatuiset elementit, kuten mm. monikerroksinen taivas, taivaanvalot peittävä hirviöpuu ja taivaanvalojen varastaminen. Etelän suuntaan iraninsukuisten kanssa on yhteistä mm. maailman synty alkumunasta kellujan myllertämänä sekä laaja valikoima uskonnollista sanastoa, kuten taivas, jumala, sampas tai sampo, mana ja marras. Samoin seuraavassa nähtävä dualismi on arjalaisten kanssa yhteinen, ellei peräti sieltä opittu. Kulttuurialaan vihkiytymättömille voi olla hyvä tässä kohtaa todeta, että maailmassa ei ole yhtäkään ainutlaatuista kulttuuria, eikä mainituista yhtäläisyyksistä kannata alkaa vetämään perustelemattomia johtopäätöksiä. Naapurin kanssa on aina puhuttu, ja yhteydet Suomesta olivat jo kivikaudella voimakkaat vähintäänkin Alppien tasalle. Ei ole mitään uutta auringon alla.
Sekä Väinämöinen ja Ilmarinen että komien Jem ja Omöl' ovat veden ja taivaan jumalina sekä veljeksinä toisilleen vastavoimaiset. Komeilla pojat ovat täydelliset vastavoimat, toinen selvästi paha ja toinen hyvä, joskin tämä on nähty kristillisenä vaikutuksena. Väinöllä ja Ilmolla vastakkainasettelu ei ole näin jyrkkä, mutta he kilpailevat keskenään mm. naimaretkillä. Yhtymäkohtia löytyy kuitenkin länteenkin. Väinämöisen ja skandinaavien Odinin välille voi lähes vetää viivat. Molemmat ovat vaeltajia, sotureita, tietäjiä, taiteen ja musiikin miehiä. Molemmat käyvät kuolleen noidan tykönä tietoja hakemassa, vaikka olivat osallisena maailman syntyyn, ja sikäli on vaikea kuvitella, mitä uutta se noitaukon raato voi heille kertoa.
Väinämöinen on vetisenä veljenä hahmotettu enemmän kosmoksen luojaksi. Väiskin polvellehan se sotka laskeutuu, ja sieltähän ne maa ja taivaanvalot munasta pullahtavat. Väiskihän se uurtaa teutaroinnillaan muodot meren pohjaan. Väinämöinen on myös kulttuurin isä ja sovinnaisuuden opettaja. Väinö rakentaa ensimmäisen veneen, ja jos ei nyt aina rakenna ensimmäistä soittopeliä, ainakin keksii sillä soittamisen taidon. Väinämöisen luona Väinölän valtavassa kartanossa, joka sijoitetaan pohjoista kohti, Pohjolaan tai Hiitolaan, pidetään joskus Jumalten pidot, joista lisää myöhemmin. Väinölä itsessään muistuttaa skandinaavien aasa-jumalten juhlahallia. Ukko itse näyttää ihmisruumiin ja yhteiskuntajärjestyksen rajat niitä rikkomalla. Monien jumalsankarien, mm. Odinin, tavoin hän vammauttaa itsensä. Venettä veistäessään hän lyö kirveen omaan polveensa, josta pulppuava veri tahrii koko maailman vuorenhuippuja myöten. Hän itkee haavaansa, mikä kerronnassakin todetaan raavaalta ukolta poikkeavaksi touhuksi. Samalla tosin syntyy virtaava vesi, joten aivan turhaa vollotus ei ole. Seksuaalisuudeltaankin Väiski on poikkeava: vanha kääpä yrittää nuoren naisen kimppuun. Eihän siinä hyvin käy, kun ei olla Välimerellä partojen viemänä. Sen sijaan hän artikuloi selväksi kiellon vanhan naimasta nuorta. Useimmiten hän jääkin vanhaksipojaksi, mutta joskus hän nai Lovettaren, Pohjolan akan ja oman ikätoverinsa.
Ilmava veli Ilmarinen sen sijaan on voimakkaasti rakentaja. Hän rakentaa vaskisen taivaankannen, joka vieläkin päällämme pyörii. Useimmiten hän myös iskee kirjokannen katolla tulta Tulen synnyssä. Ilman valtiaana Ilmarinen myös joskus hallitsee säätä ja myrskyjä, ellei sitä ole sälytetty jollekin toissijaisemmalle hahmolle. Vieläpä hän keksii raudanjalostuksen, vaikkei rautaa materiaalina itse luokaan. Siinä missä Väiski on kaunokulttuurin isä, Ilmo on ensimmäinen teekkari, joka paukuttaa pajastaan ilmoille aseet ja työkalut. Tytöttömän teekkarin ominaisuudessa hän on myös yleisin Kultaneidon rakentaja. Siitä lisää ensi viikolla.