Etnofutu

Euroopan kielikartasto 4000–500 eKr.

Seuraavaan kartastoon olen piirtänyt eri tutkijoiden yrityksiä sijoittaa kielikuntia ja niiden kehitysasteita menneisyyden aikoihin ja paikkoihin. Harva tutkija piirtää itse karttojaan, ja syy käykin äkkiä selväksi – kartalla kielten ja materiaalikulttuurien korreloinnista yli jäävät aukot käyvät välittömästi selviksi. Pelkkänä tekstinä vakuuttavan tuntuinen artikkeli alkaa näyttää äkkiä puoskaritouhulta kartalle sijoitettuna.

Kartaston on tarkoitus aikanaan jatkua aina vuoteen 1500 jKr. Tällä laajuudella käännetty Tartun yliopiston etnogeneesin arkeologian maisterikurssin kurssityöstäni.

Käytin keskeneräisen myöhemmän osan uralilaisten kielen komponenttia englanninkielisen osion taustaesittelyssä, jossa sitä voi vilkaista 1000-vuoteen jKr. asti.

1. Kielikartasto 4000–500 eKr. Klikkaa kuvat suuremmiksi!

 Tilanne 4000 eKr.

Boreafraasialaiset kielet: berberi, egypti, seemi.
Afroaasialainen kielikunta on hajonnut jo vuosituhansia aiemmin, ja muut haarat majailevat Koillis-Afrikassa, josta ne eivät kuitenkaan levinneet Eurooppaan asti (Ehret 2000: 291.) Tässä käsitellään siis vain sieltä etelästä levinnyttä pohjoisryhmää eli boreafraasialaisia kieliä. Egyptin kieli – tai pikemminkin egyptiläiskielet – sijaitsee jo meille tutussa Egyptissä, ja berberikielet aivan sen tuntumassa. Varhaiset seemiläiskielet sijaitsivat ilmeisesti Levantin sisämaassa. (Blench 2006: 158.) Kävellen sinne on kuitenkin menty, joten luultavasti myös Egyptin ja Sisä-Syyrian välissä olisi ainakin tipoittain puhuttu afraasialaiskieliä. Niistä ei kuitenkaan ole säilynyt yhtään mitään aineistoa, joten alue täytyy jättää tyhjäksi. Tämä on kyllä viihteellinen, mutta ei sentään fantasiajulkaisu.

Indoeurooppalaiset kielet: kantaindoeurooppa, anatolia
Anatolialaiskielet, joihin kuului mm. heetti, ovat eronneet muusta kielikunnasta nähtävästi jo 4000 eKr. tultaessa. (Anthony 2007: 48.) Joskus ne lasketaan esi-indoeurooppalaisiksi kieliksi. Asko Parpola katsoo kantaindoeuroopan korreloivan Khvalynskin ja Srednyi Stog II -materiaalikulttuurien kanssa Dnieperin–Donin aroilla. (Parpola 2013: 122.) Olen piirtänyt mainitun alan länsiosaan anatolian kielet, koska jossakin niidenkin pitää sijaita, eikä kukaan ota niihin kantaa tässä kohtaa. Nykyään ehkä suosituin peruste indoeurooppalaisten kielten nopealle leviämiselle ovat kärryt ja niiden tuoma arvovalta – paikallisväestön uskotaan itse hakeutuneen indoeurooppalaisiksi, vähän samoin kuin suomalainen oppineisto heittäytyi aikanaan ruotsalaiseksi.

Muut kielet?
Neoliittisessä Euroopassa arvioidaan vaikuttaneen 20–40 kieliperhettä, joista siis indoeurooppalainen on vain yksi. (Anthony 2007: 80.) Niistä ei valitettavasti tiedetä mitään, joten niitä ei voi kartallekaan piirtää. Usein Euroopan alkuperäiskieleksi tituleerattu Baski voi edustaa jotakin niistä, tai ehkä se on saapunut Eurooppaan myöhemmin vaikkapa Pohjois-Afrikasta, jonka paleokielistä ei myöskään tiedetä mitään. Kartan tyhjiä kohtia ei missään nimessä saa tulkita pahimpia aavikkoja lukuunottamatta asumattomiksi, sillä koko manner on asutettu mannerjään sulamisesta asti.

3500 eKr. saakka

Boreafraasia: berberi, egypti, länsiseemi, itäseemi.
Lännessä ei suuria muutoksia. Alkuseemi on jakautunut länsi- ja itäryhmiin, joista itäinen, johon kuuluivat mm. Assyrian ja Babylonian imperiumien kielet, on levinnyt salamavauhtia Mesepotamian valtakieleksi. (Kitchen et al. 2009.)

Indoeurooppa: anatolia, kantaindoeurooppa, tokaari.
Anatolian kielet yhdistetään Cernavodan kulttuuriin Itä-Balkanilla. (Parpola 2013: 123.) Tokaarikielet ovat eronneet indoeurooppalaisesta ryhmästä ja leviävät Uralin itäpuoleisella arolla. (Anthony 2007: 57.)

3000 eKr. saakka

Boreafraasia: berberi, egypti, länsiseemi, itäseemi.
Länsiseemiläiset kielet leviävät Levantissa. (Kitchen et al. 2009)

Indoeurooppa: anatolia, SW-IE, NW-IE, arjalaiskielet, tokaari.
Kantaindoeuroopasta ei voida enää puhua. Pääryhmä on jakautunut kolmeen ryhmään, joista luoteisindoeuroopan Parpola yhdistää vasarakirveskulttuuriin (Parpola 2013: 129.) Väinäjoen pohjoispuolelta ei kuitenkaan tunneta lainkaan vanhoja indoeurooppalaisia paikannimiä, (Junttila 2013: 262.) joten olen jättänyt ne pois. Tässä kohtaa tulee muistaa, että kieli, identiteetti ja materiaalikulttuuri ovat eri asiat – minäkin pukeudun farkkuihin ja juon kolaa, vaikken ole amerikkalainen. Punainen möhkäle ei myöskään tarkoita, että kaikki alueella olisivat jo omaksuneet indoeurooppalaisen kielen, vaan kiinteiden rajojen puutteessa seka-asutus oli yleistä aina keskiajalle asti. Lounaisindoeuroopan Parpola yhdistää Tripolyenjälkeiseen kulttuuriin (Parpola 2013: 134.) ja arjalaiskielet indoeurooppalaisten kotikonnuilla vaikuttavaan Yamnayan kulttuuriin. (Parpola 2013: 137.) Tokaarikielet vaikuttavat levinneen Balhašjärjen koillispuolelle Anafasijevon kulttuurin yhteydessä. (Anthony 2007: 308.) Jäikö viimeisten väliin siis joitakin indoeuroopankielisiä ryhmiä? Varmaankin, mutta taaskin aineistoa ei vain ole.

2500 eKr. saakka

Boreafraasia: berberi, egypti, länsiseemi, itäseemi.
Berberikielten ensimmäinen suuri ekspansio ulottaa ne Maghrebin puoliväliin. (Ehret 2000: 292.) Suurpiirteinen kielenkäyttö piilottaa tarkan tiedon puutteen. Länsiseemiläiset kielet leviävät edelleen Levantissa. (Kitchen et al 2009.)

Indoeurooppa: kelttikielten ryhmä, NW-IE, SW-IE, anatolia, arjalaiskielet, tokaari.
Anatolian kielet ovat saapuneet Anatoliaan arviolta 2700 eKr. Troija I -kulttuurin yhteydessä. (Parpola 2013: 124.) Luoteisindoeuroopasta on irronnut kelttikielten ryhmä, jonka Parpola yhdistää Kellokannukulttuuriin. (Parpola 2013: 130.) Puhun kelttikielten ryhmästä, koska usein meille tuttujen kelttikielten katsotaan levinneen vasta rautakaudella Alppien pohjoispuolelta. Ne edustavat siis vain yhtä ryhmän haaraa, joka olisi sikäli levitessään niellyt lähisukukieliään. Lounaisindoeurooppa leviää Tonavan alueelle. (Parpola 2013: 134.)

2000 eKr. saakka

Boreafraasia: berberi, egypti, länsiseemi, itäseemi.
Länsiseemiläiset kielet leviävät edelleen. (Kitchen et al 2009.)

Indoeurooppa: kelttikielten ryhmä, itaalikielten ryhmä, NW-IE, SW-IE, anatolia, iraani, indoarja, tokaari.
Luoteisindoeuroopasta eroaa itaalikielten ryhmä, joka yhdistetään Uneticen kulttuuriin. (Parpola 2013: 131.) Lounaisindoeurooppa leviää Tonavaa myöten Pannoniaan, nykyisen Unkarin kulmille. (Anthony 2007: 344. Anthonyn mielestä kyseessä olisi itaaliset ja kelttikielet sisältävä ryhmä, mutta noudattelen suurissa linjoissa Parpolaa, koska hänen hypoteensinsa on kattavampi. Huomaatte kuitenkin, ettei näistä asioista ole mitään varmuutta.) Se leviää myös Traakiaan, ja tämä haara edustaa kreikan kielen alkuastetta. (Anthony 2007: 369.) Arjalaiskielet ovat hajonneet iraanisiksi ja indoarjalaisiksi kieliksi, joista jälkimmäinen leviää Aasian puolella Abaševon kulttuurin alueelle. (Parpola 2013: 138.) Tokaarikielet ovat saapuneet Tarimin altaaseen, josta niillä kirjoitettuja tekstejä tunnetaan. (Anthony 2007: 311.)

Uralilaiset kielet.
Kantaurali esiintyy Kama–Vjatka–Belaja-jokilaaksossa. (Parpola 2013: 160–162.) Kantauralissa esiintyy arjalaiskielten jakoa edeltäviä lainasanoja, joten kieli on esiintynyt joko tässä tai muualla arjalaisen kielikunnan reunalla jo aiemmin.

1500 eKr. saakka

Boreafrasia: berberi, egypti, keskiseemi, eteläseemi, itäseemi.
Länsiseemiläiset kielet ovat levinneet koko Länsi-Arabiaan ja jakautuneet keski- ja eteläseemiin, (Kitchen et al 2009; Blench 2006: 157.) joista jälkimmäiseen kuuluu vieläkin pieniä vähemmistökieliä Jemenissä ja Omanissa.

Indoeurooppa: kelttikielten ryhmä, itaalikielten ryhmä, germaani, baltoslaavi, NW-IE(?), SW-IE, kreikka, anatolia, armenia, iraani, indoarja, tokaari.
Luoteisindoeuroopasta ovat eriytyneet Pohjoismaiseen pronssikauden kulttuuriin yhdistetyt germaanikielet ja Trzcniec–Sosnitsa–Komarovin kulttuuriin yhdistetyt baltoslaavilaiset kielet. (Parpola 2013: 132–133. Itaalisten kielten ryhmä leviää Tumuluskulttuurin mukana etelään. (Parpola 2013: 131.) Hollannin kulmille jää näistä linjanvedoista aukko, johon olen piirtänyt tuntemattoman luoteisindoeurooppalaisen kielen.
Monet Balkanin niemimaan muinaiskielet – kuten illyyri, daakia ja traakia – olivat selvästi jo antiikin aikana olleet alueella pitkään, mutta aineiston puutteessa niiden ryhmittelyä indoeurooppalaisessa kielikunnassa ei tunneta. (Parpola 2013: 131.) Olen piirtänyt ne lounaisryhmään. Albania voi edustaa illyyrikielten haaraa, mutta jälleen muinaisen dokumentaation puutteessa varmuutta asiasta ei ole. Kreikkalaiskielet ovat eriytyneet ja levinneet meille tuttuun Kreikkaan. (Parpola 2013: 135.)
Indoarjalaiset kielet ovat levinneet koko Keski-Aasiaan Petrovkan ja Andronovon kulttuurien yhteyteen. (Parpola 2013: 138.) Iraaniset kielet seuraavat niiden kannoilla Srubnayan kulttuurin yhteydessä. (Parpola 2013: 140.)

Urali.
Uralilaiset kielet ovat levinneet nopeasti ja voimakkaasti Koillis-Euroopan havumetsävyöhykkeellä. Länsimurre esiintyy Volgan latvoilla osittain baltoslaavilaisten kielten kanssa sekaisin. (Parpola 2013: 150–151, 162–163, 164.)

1000 eKr. saakka

Boreafraasia: berberi, egypti, keskiseemi, eteläseemi, itäseemi.
Itäseemi alkaa väistymään keskiseemin alta. (Kitchen et al. 2009.) Jälkimmäiseen kuuluu mm. Lähi-Idän antiikin yleiskieli aramea.

Indoeurooppa: kelttikielten ryhmä, itaalikielten ryhmä, germaani, baltoslaavi, SW-IE, kreikka, anatolia, armenia, iraani, indoarja, tokaari.
Itaalikielten ryhmä leviää Uurnakenttä- ja Villanovon kulttuurien yhteydessä. (Parpola 2013: 131.) Nyt ryhmä ulottuu Italiaan, jossa esiintyivät varsinaiset itaaliset kielet – esim. latina ja oski. Tumuluskulttuurin pohjoisosaan jäävään aukkoon olen piirtänyt germaanikieliä.
Armenialaiskielet ovat eriytyneet lounaisindoeuroopasta ja sijaitsevat jo Anatoliassa. (Parpola 2013: 135.) Indoarjalaiset kielet ovat levinneet Swat-joen alueelle, ja iraaniset kielet seuraavat perässä Aleksejevkan ja Yazin kulttuurien alueelle. (Parpola 2013: 140.)

Urali: länsiurali, mari, permi, ugri, samojedi.
Länsiurali leviää Tekstiilikeraamisen kulttuurin sisällä itään keskimurteen alueelle. (Parpola 2013: 152.) Parpola uskoo sen levinneen myös koko tekstiilikeramiikan levintäalueelle Oulua myöten, mutta saamelaiskielten myöhempi eteläinen lähtöalue ei tue tätä. (Aikio 2013: 104.) Keskiryhmä on hajonnut marilais- ja permiläiskieliin. (Parpola 2013: 162–163.) Näistä tosin permiläiskielistäkin kiistellään, joten voi olla, että keskiuralilaisia kieliryhmiä onkin kolme: mari, udmurtti ja komi. Se ei olisi kielikunnan vanhalla ydinalueella mitenkään kummallista – kielet nimittäin pikkuhiljaa keskittyvät keskuspaikkojen ympärille: alueella vanhat kielet eroavat toisistaan äkillisesti ja voimakkaasti, mutta tuoreissa ekspansioissa kieli tai kielet muodostavat sulavan murrejatkumon.
Itäryhmässä laaja-alainen Tšerkaskulin kulttuuri jatkuu suppeammalla alueella Mežovkan kulttuurina.  Parpola yhdisti aiemmassa vaiheessa koko itäuralin edellämainittuun ja tässä Mežovkan ugrilaisiin kieliin, (Parpola 2013: 166.) joten olen tässä piirtänyt samojedikielet Mežovkasta puuttuvalle Tšerkaskulin alueelle.

500 eKr. asti

Boreafraasia: berberi, egypti, levantinseemi, arabianseemi, eteläseemi.
Berberikielten toinen ekspansio on ulottanut ne koko Pohjois-Afrikkaan. (Ehret 2000: 292; Blench 2006: 154.) Luultavasti Kanarian saarten espanjalaisvalloitusta edeltänyt kieli oli myös berberikieli, mutta jälleen kerran sitä ei juuri dokumentoitu. Länsiseemi on viimeistään nyt jakautunut levantinseemiin – esim. foinikia, aramea ja heprea – ja arabianseemiin, jota edustaa tietysti arabia. (Kitchen et al. 2009.) Levantinseemi leviää Pohjois.Afrikkaan puunilaissiirtokuntien myötä. (Hunt 2009.) Eteläseemi, johon kuuluu mm. Etiopian valtakieli amhara, on levinnyt Afrikan puolelle. (Ehret 2000: 293.) Itäseemi on hävinnyt arkikielenä kokonaan, (Kitchen et al. 2009.) mutta esim. akkadi säilyi liturgisena kielenä vielä vuosisatoja.

Indoeurooppa: kelttikielten ryhmä, itaalikielten ryhmä, germaani, baltoslaavi, SW-IE, kreikka, anatolia, armenia, iraani, indoarja, tokaari.
Kelttikielten ryhmä leviää itään La Tènen rautakulttuurin yhteyteen. (Parpola 2013: 130.) Germaanikielet leviävät Jasdorfin kulttuurin mukana välille Rein–Oder. (Parpola 2013: 132.) Iraaniset kielet ovat levinneet meille tuttulle Iranin ylätasangolle (Esim. Briant 2002.) mahdollisesti jo 900-luvulla eKr. Kreikan kieli on levinnyt Pohjois-Välimerellä siirtokuntien myötä mm. Etelä-Italiaan. (Esim. Tsetskhladze 2006.)

Urali: itämerensuomi, saame, mordva, mari, permi, ugri, samojedi.
Länsiurali on hajonnut itämerensuomalaiseen, saamelaiseen ja mordvalaiseen ryhmään. (Parpola 2013: 52–53, 104.) Keskelle jäävä alue venäläistyi varhain, eikä siitä ole tarkkaa tietoa. Jotkut tutkijat – erityisesti tietysti itse saamelaiset – katsovat saamelaiskielten levinnän ulottuneen pitkälle Arkangelin taakse. Itse olen piirtänyt ne epäselviksi. Keskiryhmässä permiläiskielissä tapahtuu udmurtin ja komin eriytymistä, (Parpola 2013: 162–163.) josta päätellen ryhmä olisi levinnyt jo nykyisiä komialueita kohti. Pohjoisalueen leviämisen ajoittaminen on vaikeaa, koska mitään kielikontakteja ei tunneta. Sen sijaan myöhempi saamelaiskielten maksimilevintä Skandinaviassa voidaan ajoittaa germaanilainojen avulla varsin tarkasti. Samojedikielet ovat levinneet Obin latvoille ja ehkä jopa Jenisein valuma-altaaseen. (Parpola 2013: 166.)

2. Esimerkkejä kieliryhmistä

Boreafrasia
   Berberi – vähemmistökieliä Pohjois-Afrikassa
      Kabyli – kuuluisan jalkapalloilija Zinedine Zidanen molemmat vanhemmat ovat kabylinkielisiä
      Tuaregi
      Zenaga
   Egypti
      Muinaisegypti
         Keskiegypti
            Kopti – Egyptin kristittyjen liturginen kieli
   Seemi
      Itäseemi
         Akkadi
            Assyria
            Babylonia
      Länsiseemi
         Keskiseemi
            Levantinseemi
               Aramea – pitkään Lähi-Idän valtakieli, Uuden testamentin alkukieli
               Heprea
               Foinikia – puunilaissiirtokuntien kieli, säilyi roomalaisajan Pohjois-Afrikassa
            Arabianseemi
               Arabia – nykyään pikemminkin kielikunta
         Eteläseemi
            Mehri – vähemmistökieli Jemenissä
            Shehri – vähemmistökieli Omanissa
            Amhara – Etiopian valtakieli
            Ge'ez – Etiopian kristittyjen liturginen kieli

Indoeurooppa
   Anatolia
      Heetti
      Lyydi
   Kantaindoeurooppa
      Tokaari
         Tokaari A – tunnetaan Länsi-Kiinan pronssikauden muumioista
      Luoteisindoeurooppa
         Kelttiryhmä
            Varsinaiskeltti – lähes hävitetty 1800-luvulla
               Irlanti
               Bretagne
               Wales – noin puolet walesiläisistä omakielisiä
         Itaaliryhmä
            Veneetti(?) – hävisi antiikissa
            Liguuri(?) – hävisi antiikissa
            Varsinaisitaali
               Oski
               Latina
                  Italia
                  Romania
                  Ranska
         Germaani
            Saksa
            Ruotsi
            Englanti
         Baltoslaavi
            Länsibaltti
               Preussi – hävisi 1600-luvulla
            Itäbaltti
               Liettua
               Latvia
            Slaavi
               Itäslaavi
                  Venäjä
               Länsislaavi
                  Tšekki
               Eteläslaavi
                  Serbokroaatti
      Lounaisindoeurooppa
         Traakia(?)
         Illyyri(?)
            Albania(?) – sijoittelu indoeuroopan sisällä ja aiempi kantamuoto epäselvät
         Kreikka
            Makedonia – joko muinaiskreikan neljäs murre tai sen lähin sukukieli
            Muinaiskreikka
               Nykykreikka
         Armenia – nykyarmenialla kaksi standardikieltä
            Länsiarmenia
            Itäarmenia
      Arjalainen
         Iraaninen
            Kaakkoisiraani
               Paštu – Afganistanin suurin kieli
            Lounaisiraani
               Persia – Iranin valtakieli
            Luoteisiraani
               Meedi – iraanisten imperiumien valtakieli ennen persiaa
               Kurdi – usean valtion alueella vähemmistökieli
               Balotši – Iranin ja Pakistanin rajalla
            Koillisiraani
               Sogdia – Keski-Aasiassa, nyk. pieni vähemmistökieli Tadžikistanissa
               Skyytti – Mustanmeren pohjoispuolen aroilla
                  Osseetti – pieni vähemmistökieli Venäjän Kaukasuksella
         Indoarjalainen – sisäinen rakenne sekava
            Sanskriitti – hindujen liturginen kieli
            Hindi–Urdu – Intian ja Pakistanin suurin kieli
            Romani – vähemmistökieli ympäri Eurooppaa ja Lähi-Itää

3. Bibliografia

Aikio, A. 2013: An Essay of Saami Ethnolinguistic Prehistory. A Linguistic Map of Prehistoric Northern Europe 63–117.

Anthony, D. 2007: The Horse, the Wheel, and Language: How Bronze-Age Riders from the Eurasian Steppes Shaped the Modern World.

Briant 2002: From Cyrus to Alexander: A History of the Persian Empire.

Blench, R. 2006: Archaeology, Language, and the African Past.

Ehret , C. 2000: Language and history. African Languages: An Introduction: 272–297.

Hunt, P. 2009: The Locus of Carthage: Compounding Geographical Logic Afr Archaeol Rev (2009) 26:137–154.

Kitchen, A. et al. 2009: Bayesian phylogenetic analysis of Semitic languages identifies an Early Bronze Age origin of Semitic in the Near East. Proc. R. Soc. B (2009) 276, 2703–2710.

Parpola, A. 2013: Formation of the Indo-European and Uralic (Finno-Ugric) language families in the light of archaeology: Revised and integrated 'total' correlations. A Linguistic Map of Prehistoric Northern Europe 119–184.

Tsetskhladze 2006: Greek Colonisation: An Account of Greek Colonies and Other Settlements Overseas.