Kuka tahansa voi olla Saatana valepuvussa. Näin uskoi keskiajan ja pitkään vielä uudenkin ajan virolainen. Sielunvihollinen on naamioitumisen mestari, joka voi esiintyä ihmisenä, eläimenä tai jopa kummallisena hirviönä. Kuitenkin useimmiten Saatana ilmestyy ihmispololle toisen ihmisen, ja nimenomaan miehen asussa. Hän on tullut hengellisestä luonteestaan huolimatta lihaksi, joskaan ei Jeesuksen tapaan. Ei, Saatana on ruumiillistunut maan multaan. Keskiajan demonologien mukaan meno lähenteli suorastaan kauhuelokuvia: multamiestä ei voinut tietenkään miekalla tappaa, vaan Saatanasta irti leikatut raajat pystyivät kiinnittymään takaisin tynkiinsä.
Täysin voittamaton vanha Vihtahousu ei suinkaan ollut. Päin vastoin, hänet on suorastaan helppo peitota. Kuullessaan joko oman tai Jumalan nimen paholainen katoaa savuna ilmaan. Harvinaisen kirjaimellisesti, Sielunvihollisen nimittäin kuvataan muuttuvan ihka aidoksi siniseksi savuksi. Vaikka Saatanaa vastaan tunnetaan loitsunomainen suojautumiskeino, kysymys Oletko Piru vai ihminen, useimmiten tarinan sankari pelastuu Saatanan kynsistä useimmiten vain vahingossa. Öisessä metsässä Saatanan kanssa (kirjaimellisesti) painiskeleva ei edes huomaa olevansa henkäyksen päässä turmiosta, ennen kuin sattuu ähkäisemään Jeesus Kristus, jolloin sarvipää haihtuu kuin tuhka tuuleen.
Saatana voi tosiaan ilmestyä kenen tahansa asussa, jopa läheisen tuttavan, mutta erityisen epäilyttävä on vieras. Suomessakin Saatana esiintyy nimityksillä toistalonpoika ja peräkylänmies, mutta etelämmässä myös vieras kansallisuus on toistuva teema. Virossa Perkele on usein saksalainen, mutta joskus myös etelämmässä suositumpi juutalainen tai mustalainen. Usein Piru on aatelisherra tai komea poika tahi tyttö. Selvästi yleisimmin Saatana on sonnustautunut mustaan, mutta myös valkea ja harmaa ovat yleisiä. Sininen ja punainen puku tunnetaan myös, mutta muita värejä tuskin lainkaan. Harmaasävyissä ovat taustalla keskiajan munkkiveljestöt, ja munkki muuga’n nimellä onkin muuttunut Viron kansanperinteessä satuhirviöksi.
Jotakin vikaa Saatanan valeasussa aina on. Joko valeasu on puutteellinen, esimerkiksi hiuksista pilkottaa sarvet tai kengänkärjet ovat pukinsorkkien etupuolelta tyhjät, tai tilanne on itsessään absurdi. Jos herraskaisesti pukeutunut aatelissakemanni on menossa torppaan, on tilanne jo hälyttävä. Usein Saatana ei langeta varjoa tai jätä jalanjälkiä. Muuten imitaatio on täydellinen, ja Sielunvihollinen voi onnistuneesti esittää jopa ihmisen perheenjäsentä tai läheistä ystävää, kunnes jokin pikkuseikka tai silkka vahinko hänet paljastaa.
Piru ilmestyy tyhjästä, aivan kuten hän jälkiä jättämättä katoaakin. Liikenteessä pitää olla erityisen varovainen, nimittäin kyydin pyytäjä tai tarjoaja voi olla itse Perkele. Joskus kyytiläisen tunnistaa Saatanaksi vain siitä, että hevonen ei enää jaksa vetää synnistä raskasta lastia. Sielunvihollisen kyyti ei kuitenkaan välttämättä ole turmioksi, jos herra ei ole tulossa hakemaan juuri asianomaista. Saatana on yllättävän reilu tyyppi niille, jotka eivät ole aktiivisia synnintekijöitä. Sen sijaan kiroilijoille Saatana saattaa tulla Riiasta asti antamaan selkään kyllästyessään turhaan nimensä huuteluun.
Erityisesti Virossa Saatanalla on voimakas yhteys kuolemaan ja kuolleisiin. Hän ilmestyy usein vainajan hahmossa tai herättää ruumiin henkiin tihutöitään tekemään. Vanha Vihtahousu käy itse noukkimassa kuolleet maan päältä, eikä henkilöityä Kuolemaa tunnettu ennen nykyaikaa. Tässä voikin olla kyseessä heijastuma proto-uralilaiseen dualismiin, jossa Alakerran isäntä on pääosassa ja yhteyksissä kuolemaan. Vaikka Saatana onkin eksplisiittisesti kristillinen otus, siihen on yhdistynyt ristinuskoa vanhempia elementtejä.