Varsinaisten kauppakaupunkien tai kauppaloiden aika alkoi 600-luvun lopussa. Vaikka antiikin ajan kaupunkeja oli läpi varhaiskeskiajan käytössä, vain harvat kauppalat sijaitsivat vanhojen kaupunkien sisällä tai yhteydessä. Hylättyihin antiikin linnakkeisiin sen sijaan rakennettiin. Taustalla voivat olla jo roomalaisaikana huomatut hyvät sijainnit, tai ehkä vanhoilla linnakkeilla ei ollut vähän arvostettua kauppatoimintaa estävää arvovaltaa. Päin vastoin monet kauppalat muodostuivat vanhoille maihinnousupaikoille, joissa oli jo aiemmin rantauduttu käymään kauppaa. Käytännössä kaikki kauppalat sijaitsivatkin rannikolla, ja loputkin suurten jokien alajuoksuilla. Monet antiikin kaupungit lännessä elivätkin aikamoista alennustilaa. Monissa kaupungeissa asui vain murto-osa huippuaikojen väestöstä ja uudet rakennukset tehtiin rauniotaloista irrotetuista kivistä. Esimerkiksi Firenzessä ja Napolissa rahatalous oli täysin romahtanut, ja kaupugeissa elettiin kuin harvinaisen kivisellä maaseudulla.
Talouden ja muunkin elämän keskuksina toimivat edeltävinä vuosisatoina aateliskartanot ja luostarikylät. Kauppalat kuitenkin eroavat niistä selvästi: niissä ei ollut läsnä kirkkoja lainkaan ja aateliakin nähtävästi erittäin vähän. Kauppaloissa käytiin nimenomaan kauppaa, ja nimenomaan rahassa. Sekä Pohjanmeren ympäristön kauppaloissa että saman ajan Itä-Rooman Ateenassa ja Korintissa korostuu kolikkojen valtava määrä. Kauppaloissa ei vaikuta liikkuneen mitään luovuttamatota, kuten pyhäinjäännöksiä tai muita henkisesti arvokkaita tavaroita. Niillä ei myöskään ollut kaupungeille yleensä jaettavaa arvovaltaa, vaan ne sijaitsivat soilla ja rajamailla, eikä niissä ollut lainkaan monumentaalista kiviarkkitehtuuria. Niistä ei myöskään puhuta aikalaisissa kirjoituksissa. Käytännön infrastruktuuria sen sijaan löytyy roppakaupalla: Hollannin Dorestadissa satamassa oli laitureita usean kilometrin verran, mutta kaikki rakenukset olivat puisia. Englannin Hamwicissä oli soratiet ja 50 hehtaaria aidattua aluetta, mutta sielläkään ei ollut yhtään kivirakennusta. Kauppaloiden historiallinen vaikutus oli niiden aikalaista arvostusta suurempi: myöhempää keskiaikaa määrittäneet kiltalaitokset ja kauppaseurat polveutuvat kauppaloiden toiminnasta.
Varhaiskeskiajallakin jotkut vanhat ja uudemmatkin kaupungit olivat aktiivisessa ja arvostetussa käytössä hallintokeskuksina. Usein näihin hienoihin keskuksiin sijoitettiin pyhäisjäännösten kaltaisia luovuttamattomia, aatteellisella tasolla arvokkaita esineitä ja instituutioita. Monia niistäkään ei silti nykyihminen tunnistaisi kaupungeiksi. Esimerkiksi Maasricht ei ollut nykymielessä kaupunki, vaikka aikalaiset sitä arvostivatkin, vaan pikemminkin eliitin linnalähiö. Joissakin tapauksissa kauppala muodostui olemassaolevan arvokaupungin yhteyteen, kuten Englannissa Hamwic Winchesterin kaupungin yhteyteen. Joskus puolestaan kävi niin, että kaupunki kehittyi naapuriin vasta kauppalan jälkeen. Näin kävi esimerkiksi Ruotsin Birkassa, josta saareen sijoittunut toiminta siirtyi kauppaloiden ajan jälkeen mantereelle Sigtunaan. Samoin Venäjän Ilmajärvellä Ryurik Gorodischestä toiminta siirtyi Novgorodin kaupunkiin. Vaikka kauppaloita ei paperilla arvostettu, niistä otettiin kuitenkin mallia hallintokeskuksiinkin. Antiikin mallinen leveä keskuskatu rakennettiin uutena Hamwiciin 600-luvulla, josta malli nähtävästi saatiin Hedebyn kauppalaan nykyiseen Pohjois-Saksaan, ja sieltä silloiseen pääkaupunkiin Frankfurtiin.
Kauppaloissa kohtasivat paikallis- ja kaukokaupan verkostot. Vaikutus näkyi selvästi massantuotannon kehityksessä. Kulutustavaraa, kuten astioita tai työkaluja, ei enää tehty tilauksesta, vaan myös varastoon. Näin tuotantokustannukset madaltuivat, mutta usein putosi myös laatu. Eihän jossakin taipaleen takana veitsen ostava asiakas voi tulla näyttämään sitä sepälle, kuten oman kylän tilausasiakas saattaisi, jos työjälki on vähän sinne päin. Kauppaloissa kaupattiin sekä kallista kaukokaupan arvotavaraa että lähikaupan massatuotteita. Kalliimmassa päässä olivat etelän lasi, korut, silkit ynnä muut arvotekstiilit sekä norsunluu ja pohjoisemmat orjat, meripihja ja nahat sekä taljat. Halvemmassa päässä olivat erilaiset työkalut, liippakivet ja jopa raskaat myllynkivet, joita vietiin merten taaksekin. Myös helposti kalliiksi miellettyjä viiniä ja keramiikkaa liikkui bulkkitavarana. Kauppaloiden läpi kulkikin vuosittain jopa tuhansia tonneja lastia: Rahtialuksen kapasiteetti 1. vuosituhannella oli noin 20 tonnia, eikä purjeiden kehityksen ansiosta miehistöä tarvittu kuin 10 päätä. Rikkaammilla dauppiailla tiedetään olleen useita tällaisia aluksia, jolloin yhdellä reitillä on voinut liikkua jopa 100 tonnia. Matka Englannin Lundenwicistä Hollannin Dorestadiin vei välilaskujen määrästä riippuen 4-8 päivää, ja Dorestadista Tanskan ympäri Hedebyhyn 5-10 päivää, joten matkoja oli mahdollista tehdä useita kesässä.
Kauppaloiden alamäki alkoi 800-luvulla. Perinteisesti siitä on syytetty viikinkejä, mutta useimmat kauppalat olivat nurin vuosikymmeniä ennen merivaaran alkua. Itse asiassa suuria investointeja kauppaloihin ei enää juuri tehty niiden ensimmäisen elinvuosisadan jälkeen, eli 600-luvun lopussa perustetuille vanhoille kauppaloille pysähtyneisyys alkoi jo 700-luvun puolella ja taantuminen vuosisadan vaihteen jälkeen. Todennäköisesti syyt ovat siis muualla, ja pikemminkin rakenteellisia kuin dramaattisia. Aateli oli mieltynyt maaomistuksiin, eikä arvotavaralle ollut enää entisenlaista kysyntää. Osa kauppaloista onnistui muuttumaan suoraan moderniksi kaupungiksikin: Nyttemmin hävinnyt Ranskan Quentovic ja yhä keskuudessamme oleva Venetsia porskuttivat entiseen malliin, mutta niiden naapurit Dorestad ja Comacchio katosivat kartalta parissa vuosikymmenessä. Vielä oma roolinsa oli Volgan ja muiden idänreittien kehityksellä, joka vei Pohjolan kauppaa pois lännestä. Viikinkiajan raha-aarteet ovatkin kreikkalaista ja arabihopeaa, eivät ranskalaista tai hollantilaista.
Osa kauppaloista muodostui antiikin raunoille, osa uusina, osa katosi ja osa jatkaa yhä eloaan jossakin muodossa.
Hylätyn roomalaislinnakkeen päälle rakennettu Dorestad Hollannissa oli kauppaloista suurin. Se kuitenkin hävisi täysin 800-luvulla.
Roomalaisaikasen kylään samoille kulmille muodostunut Antwerpen sen sijaan kehittyi myöhäiskeskiajalla kaupan solmukohdaksi, ja nykyään se on Belgian toiseksi suurin kaupunki.
Pohjois-Ranskassa Quentovic selvisi kauppaloiden murroskauden yli, mutta on sittemmin hylätty tyystin.
Englannin etelärannikon Hamwic sijaitsi roomalaislinnakkeen kulmilla, ja kauppala-ajan jälkeen paikka kehittyi linnakaupungiksi. Nykyään Southampton tunnetaan telakkakaupunkina, jossa rakennettiin mm. Titanic.
Kaakkois-Englannin Lundenwic'in historia on hyvin samanlainen. Pari kymmentä vuotta kauppalan autioitumisen jälkeen paikallinen ruhtinas perusti samoille paikoille Lundenburg'in linnakaupungin, joka on yhä vaivoinamme Lontoo'n nimellä.
Ja taas. Roomalaislinnakkeesta kehittynyt Itä-Englannin Eoforwic muuttui sulavasti viikikiajan tanskalaismiehittäjien pääkaupunki Jorvik'iksi, josta se muuntui nykymuotoon York'iksi.
Roomalaisia tavataan Skandinaviassa paljon vähemmän. Tanskan Ribe on ainut nykyaikaan käytössä selvinnyt. Norjan Kaupang on täysin kadonnut, mutta Ruotsin Birka eräässä mielessä jatkoi toimintaa, joskin saarelta mantereelle muuttaneena Sigtuna'na. Ribe ja Sigtuna eivät onnistuneet säilyttämään suurkaupungin asemaansa, kuten ei myöskään Venäjän Novgorod, joka jatkoi Sigtunan tavoin läheisen kauppalan toimintaa ja oli vielä keskiajalla suurkaupunki. Nyttemmin Saksan puolelle jäänyt Hedeby joko muuntui myöhemmän politiikan kiistakapulana tunnetuksi Schleswig'iksi jokisuun toiselle puolelle, tai oli alunperinkin samaa kylää. Joka tapauksessa kauppalana toiminut puoli tuhoutui poikkeuksellisesti sotatoimissa 1000-luvulla.
Pohjois-Italiassa Comacchio jäi Venetia'n jalkoihin ja hävisi 800-luvulla. Venetsia jatkoi Antwerpenin tavoin porskutustaan keskiajan kaupan keskipisteeksi vain hieman muuttuneella nimellä. Itsenäisyytensä Venetsia menetti 1800-luvulla, mutta suurkaupunki se on vieläkin.