Euroopassa alruuna rääkyy maasta nostettaessa niin, että sen kuuleva kupsahtaa siihen paikkaan kuolleeksi. Tästä syystä jo sen kerääminen on ritualistista. Helpoimmillaan 300-luvulla eKr. sen saattoi nyhtää piirtämällä sen ympärille miekalla kolme kehää, asettumalla kasvin itäpuolelle ja laittamalla tulpat korviin. Toinen yleinen vaihtoehto on miekalla huitomisen jälkeen laittaa koira nostamaan kasvi. Koira tietysti myös kuolee, mutta ei sillä niin väliksi. Aikaa myöten rituaalit kävivät aina vaan kummallisemmiksi, ja loppua kohti toimenpiteelle oli tietty ajankohta ja taikasanoja lausuttavaksi.
Kun juuri oli saatu maasta, sitä piti tietysti paapoa. Muuten se ihmisenomaisesti möksähtää ja alkaa tuoda onnen sijaan epäonnea. Jugoslaavien piti pestä se maidossa, kuivata, kääriä kankaaseen ja laittaa vartioituun kirstuun. Saksa–Ranska-akselilla juurta piti vielä ajoittain kylvettää punaviinissä, syöttää ja vieläpä pukea se silkkiin. Muuten se alkoi rääkymään kuin vauva, joskaan tässä vaiheessa ei enää kuolettavasti. Parhaimmillaan Saksassa tiedetään samaa mandragoraa säilytetyn sata vuotta.
Mitä hyötyä alruunan paapomisesta siis on? Selvästikin paljon, jos kaikki mainittu kannatti tehdä. Se toi jo yleistäkin hyvää onnea: Alruunan haltijalla ei ole vihollisia. Siitä tehdyt korut suojaavat epäonnelta, eritoten merellä ja vuorilla, ja jopa suojaavat luodeilta ja tekevät näkymättömäksi. Ehkä mandragora ottaa sairauden niskoilleen omistajaltansa.
Tietysti myös raha ja rakkaus hyötyvät alruunasta. Se on yleinen lemmenjuomien raaka-aine, riipukset tuovat naimaonnea ja hedelmällisyyttä. Hermetistitarinoissa siemennesteestä ja alruunasta voi alkemian avulla luoda lapsen, ja joissakin paikoin sen kerrotaan jopa kasvavan hirtetyn siemennesteestä. Juuren kasvattaja ei koskaan jää köyhäksi. Sitä voi käyttää joko asiakkaiden houkuttelemiseen tai suoranaiseen rahanväärennykseen. Alruuna konkreettisesti monistaa rahaa, jos kolikko laitetaan sen kanssa arkkuun sopivan rituaalin saattelemana. Liikakäyttö kuitenkin hajottaa alruunan, ja turvalliseksi rahaksi mainitaan Saksassa puolikas taaleri päivässä.
Mandragoraa on myös pidetty yleislääkkeenä. Todellisuudessa se on lähinnä myrkyllinen: Se aiheuttaa rauhattomuutta sekä näkö- ja kuuloharhoja, ja sopivassa annoksessa sillä voi tainnuttaa. Liian suuressa se tietysti tappaa. Antiikissa alruuna mainitaan unikon (oopium, toim. huom.) kanssa unilääkkeenä. Juuren syömisen on myös väitetty parantavan hulluuden. Nukutustoimintoa väitetään käytetyn sotatoimissa niin, että perääntyjä olisi jättänyt alruunoitua viiniä lojumaan leiriin ja palannut teloittamaan itsensä tiedottomiksi juoneet viholliset. Näin epäluotettavaa menetelmää on tuskin kuitenkaan käytetty säännöllisesti.
Euroopassa alruunan käyttö jatkui taika- ja lääkekäytössä 1700-luvulle asti. Vaikka sitä polttamalla pystyi myös karkottamaan pahoja henkiä, se ei koskaan ollut hyvän kristityn omaisuutta, vaan sitä käytettiin päinvastoin todisteena noitaoikeudenkäynneissä. Saatanalliset assosiaatiot haittasivat sen taikauskokäyttöä, ja 1700-lukua myöten lääketieteeseen saatiin paljon tehokkaampia kipulääkkeitä. Modernissa taikauskossa säilyy lähinnä lemmennostatus: Välimerellä alruunariipuksia väitetään tavattavan vieläkin naimisiin pyrkijöiden kauloissa.